Olipa kerran erittäin pieni poika.

Olipa kerran erittäin pieni poika, joka syntyi Argentiinassa. Poika pelasi jalkapalloa, mutta kokonsa vuoksi hän joutui ponnistelemaan enemmän kuin muut saman ikäiset joukkuekaverit. Hänestä tulikin varsinainen taistelija, koska hänen täytyi ponnistella pärjätäkseen muiden mukana.
Hänen vanhempansa huomasivat, että heidän poikansa ei kasvanut niin kuin muut lapset. He veivät pienikokoisen poikansa lääkäriin. Lääkäri kertoi heille, että pojalla oli kasvuhormonin vaje ja hän tämän vuoksi hän tarvitsisi erityistä hoitoa. Perheellä ei ollut varaa lääkärin määräämiin hoitoihin. Perhe päätti taistella ja he kävivät kyselemässä Argentiinan jalkapalloseuroista, jos saisivat taloudellista apua näihin perheelle liian kalliisiin hoitoihin. Kierreltyään ensin turhaan kotimaassa, heti päättivät suunnata Eurooppaan ja tarkemmin sanoen Barceloonaan. Siellä he ottivat yhteyttä suurseura Fc Braceloonaan.
Poika päästettiin testipeliin ja hänen taitonsa noteerattin välittömästi ja perhe tekikin haluamansa sopimuksen tämän katalonialaisen seuran kanssa. Poika pääsi harjoittelemaan Barcan juniorijoukkueeseen seuran harjoittelukeskuksessa La Masiassa. Seura maksoi myös viiden vuoden ajan pojan hoidot.
Tämän pienestä ”rääpäleestä” jalkapallotähdeksi kasvaneen pojan nimi on Lionel Messi, joka tunnetaan paremmin nimellä Leo Messi. Ikää hänellä on vasta 24-vuotta, mutta hänet on jo kahdesti valittu maailman parhaimmaksi jalkapalloilijaksi. Hyvin todennäköisesti hän sitä myös tänä vuonna.
Lokakuun loppupuolella Messillä oli ”kuivakausi”, eli hän pelasi seurassaan, Bc Barcelonassa, kolme peräkkäisestä peliä tekemättä maaliakaan. Kaiken lisäksi yhdessä näistä peleistä hän epäonnistui ratkaisevassa rangaistuspotkussa tuomarin antamalla lisäajalla ja peli päättyi maalittomaan tasapeliin.
Messin maalittomuus pisti kiertämään kaikenlaisia huhuja. Espanjan jalkapallolehdissä kirjoiteltiin, että hän olisi väsynyt, koska maalittomuuden lisäksi jotkut näkivät myös aneemisuutta hänen peliesityksessään. Odoteltiin, että tästä Messin mukana alkaisi myös Barcan alamäki.
Mutta tähtipelaaja näytti kaikille epäilijöille ja teki viime viikonlopun La Liga -pelissä Mallorcaa vastaan kolme maalia ensimmäisen puolen tunnin aikana. Tuo hattutemppu päätti keskustelut siitä, että tämä taistelija olisi väsynyt. Kuin halutakseen vielä näyttää epäilijöille Messi teki myös tiistaina pelatussa Champions liigan pelissä kolme maalia.
Messi joutuu pelaamaan hirveiden paineiden alaisena ja joka pelissä häneltä odotetaan täydellistä peliesitystä. Hänelle harvinaiset epäonnistumiset laittavat tavallisesti liikkeelle huhuja. Tämän kooltaan pienen miehen sisällä asuu kuitenkin suuri taistelija ja ainakin tähän asti hän on pystynyt kestämään nämä valtavat paineet.
Messi katkoi huhuilta siivet noissa kahdessa pelissä, mutta se ei estä syntymästä uusia huhuja. Nyt Espanjan lehdistössä kirjoitellaankin, että Messin ja hänen seurakaverinsa, David Villan, välit olisivat huonot. Mielenkiinnolla odottelenkin mitä sunnuntaina tapahtuu liigapelissä Athletic Bilbaon vieraana. Tekeekö David Villa kolme maalia ja kaikki Messin syötöstä?

Kommentti artikkeliin “Olipa kerran erittäin pieni poika.”
  1. Anneli Oinonen sanoo:

    Hei jalkapalloekspertti!

    Heräsin varhain tänä lauantai-aamuna ja päätin lueskella blogeja, mitä en ole pitkään aikaan ehtinytkään tehdä. Nimimerkkisi sai minut kiinnostumaan kirjoituksestasi ja ilokseni huomasin, että sain uutta tietoa ja syvyyttä ”lempi-jalkapalloilijani” Messin elämästä. No, tykkään katsoa jalkapalloa, etenkin kun pelaajat osaavat hommansa!
    On hyvä muistaa, että sankaritkin ovat vain ihmisiä ja heilläkin voi joskus olla ”huono päivä”. Mutta urheilufanit ja-fanaatikot voivat olla todella julmia, kun heidän idolinsa ei KERRAN onnistukaan!
    Olen jotenkin ymmärtänyt, että esimerkiksi HPK:n huono menestys tänä vuonna on saanut fanit vetäytymään hallista! Nyt sitä tukea ja kannustusta vasta tarvitaankin!

    No, katsotaan sunnuntaina miten pojat Espanjassa onnistuvat!
    Terveisin, Anneli

Jätä kommentti